Erillisinvestointiohjelma
Vuosien 2010-2011 tärkeimpiä uudisrakennus- ja peruskorjauskohteita
Kaupungintalon peruskorjaus valmistuu
Virastotalon uudisrakennuksen ja Torikatu 10:n peruskorjauksen valmistuttua vuoden 2008 lopulla alkoivat tyhjentyneessä kaupungintalossa laajat peruskorjaustyöt.
Oulun kaupungintalo rakennettiin vuosina 1885–1887 arkkitehti Johan Erik Stenbergin suunnitelmien mukaisesti Oulun Seurahuoneeksi. Samalla paikalla sijainnut puurakenteinen ns. Westerlundin salonki oli tuhoutunut Oulun palossa vuonna 1882. Alkuvaiheessa rakennuksessa toimi hotelli-ravintolan lisäksi mm. pankkeja ja posti. Seurahuoneen osake-enemmistö siirtyi kaupungille vuonna 1919. Vuonna 1920 rakennusta korotettiin yhdellä lisäkerroksella ja rakennuksessa tehtiin huomattavia muutostöitä arkkitehti Oiva Kallion suunnitelmien mukaisesti.
Oulun kaupunginvaltuusto on kokoontunut talossa vuodesta 1921 ja kaupunginhallitus vuodesta 1931. Kaupungintalon juhlasali oli kaupunginteatterin näyttämönä vuosina 1944-72, uuden teatteritalon valmistumiseen saakka. Teatterin siirryttyä Vännmanin saareen juhlasali kunnostettiin nykyiseen hahmoonsa vuosina 1973-75. 1978-1982 rakennuksessa toteutettiin mittavat peruskorjaustyöt. Tuolloin mm. pääsisäänkäynti palautettiin alkuperäiselle paikalleen julkisivun keskelle.
Myöhemmissä korjaus- ja muutostöissä on muun muassa juhlasali korjattu entistäen vuosina 1973-75. Viimeisin laaja peruskorjaus tehtiin vuosina 1978-82, jolloin mm. pääovet palautettiin alkuperäiselle paikalleen rakennuksen keskelle.
Kaupungintalon peruskorjaus on luonteeltaan ensisijaisesti talotekninen korjaustyö, jossa uusitaan ilmanvaihto, putkistot ja sähköistys. Talotekniikan ohella korjataan mm. välipohjarakenteita ja julkisivuja. Toiminnalliset muutokset keskittyvät pohjakerrokseen, jonne sijoitetaan mm. uudet ruokala-ravintolatilat sekä henkilökunnan sosiaalitilat. Pääkerros tulee nykyistä laajemmin kokouskäyttöön.
Korjaustyön suunnittelussa on aiheuttanut erityisongelmia rakennuksen monivaiheinen historia; yhtenäistä linjaa sisätilojen luonteelle on ollut vaikea löytää. Niinpä on päädytty säilyttämään pääosin 1980-luvun alun korjaustyön huonetilajako ja eri aikakausien kerrostumat. Pohjakerrosta on muutettu laajemmin; se on otettu tehokkaammin käyttöön, mm. henkilöstöravintolaa on laajentamalla. Valtuustosalin sisätilan luonne on säilytetty Antti Nurmesniemen suunnittelemassa asussa ja sisääntuloaula 1980-luvun alussa muutetussa muodossa. Juhlasali ja lämpiötila säilyvät ennallaan.
Kaupungintalon toiminnot on peruskorjaustyön ajaksi sijoitettu Oulu10:een (Oulun virastotalo ja Torikatu 10) valtuustosalia lukuun ottamatta. Peruskorjauksen on määrä valmistua vuoden 2010 maaliskuussa.
Raatti kentästä stadioniksi
Raatin liikunta-alueen peruskorjauksella on tavoitteena luoda Raatinsaareen sijoittuvasta kokonaisuudesta korkeatasoinen liikuntakeskus; stadion.
Korjaustyön kohteena oleva Raatin uimahalli otettiin käyttöön jokseenkin tasan 50 vuotta sitten. Uimahallin suunnitteli silloinen Oulun kaupunginarkkitehti Martti Heikura jo vuonna 1956. Rakennustyöt aloitettiin samana vuonna, mutta keskeytettiin seuraavana vuonna rahoitusvaikeuksien takia lähes puoleksitoista vuodeksi. Valmistuessaan halli sisälsi 25 metrin uima-altaan, jonka syvyys vaihteli 0,9 metristä 3,5 metriin ponnahduslautojen puoleisessa päädyssä sekä matalan lastenaltaan. Uimahalli sai heti valmistuttuaan suuren suosion vauhditti oululaisen uintiurheilun muutamassa vuodessa kansalliselle huipputasolle.
Korjaushanke käsittää varsinaisen uimahalli- ja liikuntatilarakennuksen peruskorjauksen ja laajennuksen, siihen liittyvien katsomorakenteiden uusimisen ja laajennuksen, stadionkentän uusimisen, maavallikatsomon uusimisen sekä harjoituskentän perusparannuksen. Hankkeeseen liittyy myös olennaisena osana alueen mittavat liikenneväylä- ja ympäristöhankkeet.
Raatin liikuntakeskuksen peruskorjaus ja laajennus toteuttaa osaltaan kaupungin visiota olla
pohjoisen Euroopan elinvoimaisin kaupunkiyhteisö, jossa on asukkaiden tarpeista lähtevät maan kehittyneimmät palvelut. Hanke palvelee toteuduttuaan kilpaurheilun lisäksi monipuolisesti ja ympärivuotisesti myös liikunnan ja kuntoilun harrastajia eri ikäryhmissä.
Tuleva Raatin liikuntakeskus ympäristöineen luo edustavat stadionmaiset puitteet myös muille yleisö- ja joukkotapahtumille.Rakennustyöt alkoivat keväällä 2009 ja valmistuvat pääosin vuoden 2011 syksyyn mennessä.
Teknisten virastojen talon rakennustyöt aloitettu
Teknisten virastojen talon pohjarakennusurakan työt käynnistettiin syyskuussa 2009. Varsinaiset rakennustyöt alkavat kellarikerroksen päältä tammikuussa 2010 ja rakennus valmistuu keväällä 2011.
Rakennus sijoittuu Takalyötylle eteläisen alikulkusillan lähistölle. 2009. Rakennukseen sijoittuvat tällä hetkellä Karhinkulman rakennuksessa olevat Teknisen keskuksen yksiköt ja Rakennusvalvontavirasto sekä Tilakeskus ja Ympäristövirasto. Rakentaminen on sidoksissa Galleria-korttelin muutostöiden aikatauluun. Alustavan aikataulun mukaan virastotalon tulisi olla valmis helmikuussa 2011.
Rakennuksessa tullaan sekä rakenteissa että talotekniikassa soveltamaan useita energiatalouden kannalta edistyksellisiä ratkaisuja.
Metsokankaan päiväkoti II
Kaakkurin Metsokankaan monitoimitalo valmistui vuoden 2009 alussa ja sinne sijoittuivat 535 oppilaan yhtenäisperuskoulu ja 84-115 lapsen päiväkoti. Metsokangas II päiväkoti täydentää Metsokangas I:n päiväkotipalveluiden tarjontaa ja kohentaa Kaakkurin suuralueen päivähoitotilannetta.
Päiväkotiin tulee tilat kuudelle kokopäiväryhmälle sekä kahdelle avoimelle varhaiskasvatusryhmälle. Metsokangas II:n tilat suunnitellaan muuntuviksi niin, että päiväkodissa voidaan tuottaa joustavasti kokopäivä-, ösapäivä- ja esiopetuksen palveluita alueen perheiden tarpeisiin. Lapsimäärä voi vaihdella lasten ikärakenteen mukaan. Maksimissaan lapsia tulisi olemaan päiväkodissa 160.
Päiväkodin hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa syyskuussa 2009. Hankkeen rakennussuunnittelu käynnistyy vuoden 2010 alussa ja rakennuksen on määrä valmistua vuoden 2011 loppuun mennessä.
Ritaharjun monitoimitalo valmistuu
Ritaharjun monitoimitalon rakennustyöt aloitettiin syksyllä 2008. Rakennukseen sijoittuu päivähoito-, esiopetus-, perusopetus- ja nuorisotilat sekä kirjastopalvelut. Läheisyyteen rakennettava ulkoliikuntakenttä palvelee koulun lisäksi alueen asukkaita. Talon käyttäjistä suurin on yhtenäinen peruskoulu, joka on mitoitettu noin 650 oppilaalle. Rakennuksen suunnittelu on toteutettu kaksivaiheisen arkkitehtuurikilpailun pohjalta. Kilpailun voittanut ehdotus "WIGWAM" valittiin jatkosuunnittelun pohjaksi yksimielisesti viiden erityyppisen ehdotuksen joukosta.
Valmistuvaan monitoimitaloon sijoittuva yhtenäinen peruskoulu on valittu maailmanlaajuiseen Microsoftin School of the Future - Tulevaisuuden koulu– hankkeeseen, johon hakeutui 205 koulua ja joista mukaan pääsi vain 12 koulun kehittämishanketta.
Monitoimitalon on määrä valmistua 30.5.2010. Pihat kunnostetaan saman vuoden elokuuhun mennessä.
Kaukovainion koulun peruskorjaus
Kaukovainion koulu on laajan peruskorjauksen tarpeessa. Peruskorjauksesta on tehty jo vuonna 2003 hankesuunnitelma, joka on tarkistettu vastaamaan nykytilanteen tarpeita. Tarkistettu hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 10.11.2008 Tilaohjelmaltaan koulu tulisi olemaan 1-9-luokkainen peruskoulu. Rakennuksessa toimii koulun ohella Kaukovainion sivukirjasto, jonka säilyminen edelleen rakennuksessa riippuu kirjastoverkoston tarkastelun lopputuloksesta.
Hankkeen rakennussuunnittelu on käynnissä. Työt käynnistyvät keväällä 2011 ja korjaustyö valmistuu vuonna 2012.
Kastellin monitoimitalo
Kastellin monitoimitalon suunnittelu aloitettiin kevään 2009 aikana arkkitehtuurikilpailulla. Kutsukilpailun ensimmäisen vaiheen kuusi ehdotusta ovat valmistuneet.
Tuleva monitoimitalo pitää sisällään peruskoulun ylä- ja ala-luokat sekä lukion. Lisäksi rakennukseen siirtyy Tenavalinnan päiväkoti ja mahdollisesti Sairaalarinteen sairaalakoulu. Rakennukseen tuleva kirjasto on tyypiltään ns. kombikirjasto, joka tarkoittaa yleisen kirjaston ja koulukirjaston yhdistelmää.
Monitoimitalo tulee sisältämään monipuoliset ja korkeatasoiset liikuntatilat, joihin kuuluu useita eri kokoisia liikuntasaleja. Lisäksi taloon suunnitellaan nuorisotiloja.
Alustavan aikataulun mukaan rakennustyöt alkaisivat vuonna 2011 ja rakennus olisi kokonaisuudessaan valmis vuonna 2013. Valmistuttuaan monitoimitalo tulee olemaan noin 1500 ihmisen työyhteisö, jossa lapset ja nuoret voivat käydä koulutiensä esikoulusta ylioppilaaksi saakka.
Kontinkankaan vanhan sairaalan peruskorjaus
Kontinkankaan vanhan sairaalan peruskorjauksen hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa keväällä.2007. Hankesuunnitelmaan on tehty kaupunginvaltuuston edellyttämät tarkistukset vuonna 2009. Sairaalan tilat kunnostetaan sosiaali- ja terveystoimen toimisto-, toimenpide- ja asiakaspalvelutiloiksi.
Korjaustyöt valmistuvat alustavan aikataulun mukaan vuonna 2013.
Rajakylän hoiva rakenteilla
Rajakylän hoivakodin hankesuunnitelma on hyväksytty helmikuussa 2008. Sen mukaan rakennus sisältää 90-paikkaisen hoivayksikön, 20-paikkaisen kehitysvammaisille tarkoitetun autetun asumisen yksikön, alueellisen kotihoidon yksikön tilat sekä sivukirjaston. Lisäksi rakennukseen on suunniteltu yhteiskäyttötiloiksi monitoimisali, kokoustila ja kuntosali.
Tuleva Rajakylän aluekirjasto sijaitsee keskeisesti kaupunginosan pääväylän, Koisotien, varrella. Toiminnallisesti tilat jakautuvat kirjastosaliin, henkilökunnan työtiloihin ja lehtisaliin, joka voi olla auki myös iltaisin ja viikonloppuisin. Kirjaston pääsisäänkäynti on rakennuksen "julkisella puolella", ja huolto tapahtuu huoltopihan kautta.
Kiinteistön suunnittelussa ja toteutuksessa kiinnitetään erityistä huomiota tilojen ja liikenneyhteyksien liikuntaesteettömään toteutukseen sekä rakennuksen energiatehokkuuteen.
Kohteen rakennustyöt on aloitettu syksyllä 2009 ja tilat valmistuvat käyttöönotettavaksi vuoden 2010 loppuun mennessä.
Hiirosenkodin peruskorjaus
Kaupunginvaltuusto on hyväksynyt Hiirosenkodin perusparannuksen hankesuunnitelman 16.2.2009. Hankesuunnittelun yhteydessä ohjelmaan on lisätty 45-paikkainen H-talo helpottamaan toisen ja kolmannen rakennusvaiheen väliaikaistilojen tarvetta ja pidemmällä tähtäimellä lisäämään kaupungin hoivatiloja tarpeiden mukaisesti. Rakennustyön aloitus kytketään Rajakylän hoivan valmistumiseen, jolloin sen tiloja voidaan osittain käyttää Hiirosen korvaavina tiloina rakennustyön aikana.
Kohteen rakennussunnittelu on käynnissä; rakentaminen on määrä käynnistää keväällä 2011.
Ylikiimingin Vesalan monitoimitalo
Ylikiimingin Vesalan koulun vanha päärakennus on huonokuntoinen ja toiminnallisesti epäkäytännöllinen. Peruskorjauksen sijaan tarvittavat tilat toteutetaan uudisrakennuksena.
Vesalaan rakennetaan monitoimitalo, jossa on alaluokkien peruskoulu (luokat 1-6,) ja päiväkoti (3-6 v. kokopäiväryhmä ja esiopetus-/kerhoryhmä). Monitoimitalon yhteiskäyttöisissä tiloissa järjestetään myös koululaisten iltapäivätoimintaa.
Pääosa toiminnoista sijoitetaan uudisrakennukseen, joka sijoittuu osin nykyisen (purettavan) päärakennuksen paikalle. Suojeltu vanha koulu ja liikuntasalirakennus säilyvät pääosin nykyisessä käyttötarkoituksessa. Piha-alueista tehdään toimivat, viihtyisät ja turvalliset. Nykyinen liikuntakenttä säilyy.
Rakentaminen on aloitettu kesällä 2009 ja työt valmistuvat elokuussa 2010.









